Koulutus kaupallistuu N-Y-T, nyt!

Suomen hallitus esitti täpärästi päälle kuukausi sitten (toim.huom. julkaistu alunperin syyskuussa 2007), että yliopistolaki ja ammattikorkeakoululaki muutetaan siten, että ne sallivat tilauskoulutuksen. Uudessa kirjauksessa lukee, että jo olemassa olevia korkeakoulututkintoja voi myydä ensi vuoden alusta alkaen käytännössä kelle tahansa EU- ja ETA maiden ulkopuolisille; yksittäiselle valtiolle, yritykselle tai yksityiselle henkilölle. Lukukausimaksuja testataan kokeilemalla, ne voivat vielä kaatua. Kuitenkin tilauskoulutus on pian mahdollista, ilman mitään kokeilemista!

Suomella on ollut mahdollisuus myydä koulutusta kenelle haluaa, ilman, että itse tutkintoa myönnetään. Ostajia kiinnostaa tutkinnosta syntyvä osaaminen, ei tutkintopaperi. Miksei voida jatkaa samalla linjalla? Kukaan ei ole osoittanut onko todellista kysyntää tilauskoulutukselle olemassakaan. Nähtävästi muutama soitto kiinalaisilta yrityksiltä on muuttunut poliitikkojen ja rehtorien mielissä valtavaksi Suomalaisen korkeakoulutuksen kysynnän tulvaksi.

Ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille ja vaihto-opiskelijoille tehdyn tutkimuksen mukaan englanninkielisen koulutuksen laatu ei nytkään täysin tyydytä. Suomen hallitus on kaikesta huolimatta täysin vakuuttunut siitä, että meillä on todella hyvät mahdollisuudet kilpailla korkeakoulutuksellamme jopa maiden kanssa, jossa koulutus on täysin englannin kielellä. Näin ei kuitenkaan voi olla sillä tilauskoulutusjärjestelmä kohtaa todennäköisesti täysin samat ongelmat kuin lukukausimaksutkin. Olemme kylmä ja pimeä maa, jossa on hankala kieli, huonot liikenneyhteydet ja rasismia.

Suomen myyminen ulkomaille tulee maksamaan sievoisia summia, jotka ovat alkuun suoraan pois surkeista perusresursseista. Miksikään rahasammoksi tilauskoulutuksesta ei ole sillä esimerkit ulkomailta osoittavat, että näin ei käy. Esimerkiksi Ruosissa tilaiskoulutuksesta 100 miljoonasta eurosta tuli 2 miljoonaa ulkomailta.

Todella naurettavaa on, että tilauskoulutuksen sallimista perustellaan sillä, että se on kehitysyhteistyötä. Suomi voi tarjota etäkampuksellaan kehitysmaissa korkeakoulutusta ilmaiseksi. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä oikean kehitysyhteistyön kanssa. Korkeatasoisen ilmaisen koulutuksen tarjoaminen kehitysmaassa heikentää sen oman koululaitoksen syntyä.

Meitä opiskelijoita huolettaa tietysti tilauskoulutuksessa olevan opiskelijan asema. Millainen hänen oikeusturvansa on, kun hänen koulutuksensa maksaa joku muu? Miten käy opiskelijalle, joka ei menesty opinnoissaan? Miten Suomi varmistaa, ettei tutkinnon myynnistä synny opiskelijan ja maksajan välille esimerkiksi orjuuteen verrattavaa velkasuhdetta? Epäeettistä tilauskoulutus on myös siinä suhteessa, että kemian ja tekniikan alan osaamista voidaan käyttää sodankäyntiin.

Koulutuksen kaupallistaminen ei koske pelkästää opiskelijoita vaan myös opetushenkilökuntaa. Lakimuutosta valmistelevassa opetusministeriön työryhmässä ei ole toisen korkeakoulupilarin, ammattikorkeakoulun edustajaa. Tietämys ammattikorkeakoulun resursseista ja työtavoista on kyseenalaista. Emme voi millään arvioida mikä tulee muuttumaan koulutusta myytäessä. Kaupallistamisen myötä korkeakouluihin astuu myös vaatimukset "ammattimaisemmista" toimintatavoista. Tämä tarkoittaa tietenkin kyseenalaistamatonta liike-elämän apinointia. Korkeakouluihin tulee "ammattijohtajia", opettajat ovat tulosvastuussa ja opiskelijat asiakkaita.

Tiedämme, että maksuton koulutus toimii, silti sitä puretaan. Ensisijaisesti purkamisessa on kysymys korkeakoulutuksen rahoituksesta, toisin sanoen keneltä rahat peritään ja missä vaiheessa. Toisena perusteena purkamisessa on paineet Suomen "kilpailukyvyn" ja "kansainvälistymisen" edistämisestä nähtävästi keinolla millä hyvänsä. Meidän opiskelijoiden on taisteltava kaupallistamista vastaan myös keinolla millä hyvänsä, vaikka se täysin mahdottomalta vaikuttaisikin.

- Eliisa Alatalo, Oulu

Aate vaihtui sarkasmiin

Helsingin sanomissa kommentoitiin SDP:n Heinäluoman ja Kokoomuksen Kataisen esiintymistä budjettikeskustelussa. Heinäluoma oli ollut sarkastisen ilkeä ja Katainen vahvasti asiaansa uskova aatteen soturi. Aivan kuten vaalikeskusteluissakin. Aivan kuten Vasemmistoliitonkin vaalislogan "oikeasti vasemmalla" oli pisteliään sarkastinen. Ja sokerinkorvikkeena pohjallahan oli SAK:n hyllytetyn vaalimainoksen tilalle kyhätty "poruhan siitä taas tuli" -mainos, joka edusti viime aikojen yhteiskunnallisen keskustelun kitkerintä sarkasmia.

Katainen suitsuttaa kunnallisen työehtosopimuksen 150 miljoonan euron tasa-arvolisää historiallisena asiana:"Koskaan aiemmin ei hallitus ole..." Raukka ei vain muista sitä, että ennen vuoden 1994 EU-jäsenyyden ehtona ollutta kuntauudistusta samanlaisia kunnille tiettyyn tarkoitukseen annettuja rahoja kutsuttiin "korvamerkityiksi valtionosuuksiksi". Noh, Jyrki-boy on niin nuori, ettei silloin osannut vielä edes budjettiesitystä lukea.

Ja taas se tuli sieltä: sarkasmi. Ei tällaisella pisteliäisyydellä suurten kansanjoukkojen suosiota saada. Se vetoaa korkeintaan siihen vasemmistolaiseen, korkeakoulutettuun eliittiin, joka muutenkin ymmärtää mistä asioissa on kysymys. Eli toisin sanottuna sillä ei saada yhtään uutta ääntä vasemmistolle. On oikeasti hämmästyttävää, että vasemmisto (demarit mukaan lukien) sai niinkin paljon ääniä eduskuntavaaleissa kuin sai. No, onhan meillä onneksi se puolueuskollisuus.

Vasemmistonuorten edeltäjässä SDNL:ssä aikoinaan toiminut ja ikänsä demareita äänestänyt isänikin äänesti tällä kertaa Keskustaa. Ja korneintahan on, että hallituksen selkeästi punavihrein ministeri on menneinä vuosina vihattu Paavo Väyrynen.

Vasemmistoliikkeen ajamat asiat ovat oikeita ja niillä on suurten kansanjoukkojen tuki takanaan. Kukaan ei kuitenkaan usko vasemmiston mahdollisuuksiin parantaa maailmaa, koska sillä ei ole aatetta. Se on alaston.

Vasemmiston täytyy kannatuksensa nostamiseksi etsiä historian romukopasta jokin käyttökelpoinen aate ja pukeutua siihen kiireen vilkkaa. Ei sillä ole oikeasti väliä, mikä se on - kuten kokoomuksen esimerkki osoittaa.

- Markus Heikkilä, Vantaa

Opiskelijaliikkeen viimeiset hetket

Suomalaisten opiskelijoiden yhtenäistä liikettä ei ole. Lakiin säädetyt oppilas-, opiskelija- ja ylioppilaskunnat ovat osittain löytäneet paikkansa järjestelmässä ja ulottavat politiikkansa myös laajasti yhteiskuntaan kommentoiden, painostaen, muistuttaen ja lobaten opiskelijoiden asioita. Poliittiset nuoriso- ja ay-opiskelijajärjestöt taas voimistuvat ja hiipuvat omaan tahtiinsa, pitäen kiinni reviireistään. Eri opiskelijajärjestöjen politiikka vaikuttaa yhteiskuntaan vaihtelevasti, muttei yhtenäisesti.

Opiskelijaliike on henkitoreissaan eikä sen ehkä tarvitsekaan enää syntyä uuteen kukoistukseensa, vaikka opiskelijajärjestöjen opintorahakampanja sellaista maalailikin. Joidenkin muutosten perusteella voisin päätellä, ettei suurta massaliikettä enää tule.

Liike vaatii identiteetin

Opiskelijaidentiteettiä ei juurikaan ole olemassa vaikka opiskelijabileet ja haalarit ovat pitäneet pintansa vuosikymmeniä. Opiskelijaidentiteetin ylitse kävelee erityisesti opiskelualakohtaiset identiteetit ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa, lukiolaiset ovat yhtenäisesti vain ”lukiolaisia” ja kenties vain yliopisto-opiskelijat pitävät heterogeenisessä joukossaan itseään pääsääntöisesti opiskelijoina. Itselläni, kuten varmaan enenevissä määrin opiskelevilla on postmodernin työväenluokan, tilapäistön identiteetti. Olen prekaari opiskelija. En pelkästään yksioikoisesti ”opiskelija”.

Opiskelija-asemaa ei arvosteta

Opiskelijuus ei siis enää määritä identiteettiä, vaan työ määrittää: joko opiskeluaikana tai valmistuttua tehty. Opiskelemista ei pidetä palkkatyötä vastaavana ajankäyttönä, koska opiskelijoiden on edelleen tehtävä työtä ja nostettava opintolainaa, tulevasta 15 prosentin opintorahakorotuksesta huolimatta. Siksi opiskelijan on yhä hankalampi tunnustautua ja toimia opiskelijaliikkeessä.

Ay-järjestöjen opiskelijarekrytointi ei ainakaan edesauta opiskelijamassan ymmärrystä kokoontua liikkeeksi. Opiskelija kokee olevansa enemmän ammattiliittonsa opiskelijajäsen kuin juuri sen hetken etujensa ajaja.

Toisaalta joillekin saattaa olla hankalaa olla oma väenosa, joka taistelee eduista ja oikeuksista, joista ei koskaan pääse itse nauttimaan. Opiskelun kurjuudesta pääsee ulos vain valmistumalla nopeasti. Lyhenevät ja rajatut opintoajat johtavat siihen, ettei opiskelijalla ei ole aikaa oppia ajamaan omia asioitaan. Elinikäisen oppimisen idea ja akateeminen vapaus ei näille rajoittamistoimille mahda mitään.

Asemat on, taistelua ei

Opiskelijoiden ja sitä myötä surkean opiskelijaliikkeen suurin heikkous on lopulta se, ettei oivalleta omaa asemaa. Lakisääteisiä opiskelijan äänitorvia ei voi vaientaa eikä poistaa ja siksi suomalaisilla opiskelijoilla on huomattavasti parempi asema edustuksellisesti kuin muualla maailmassa. Opiskelijoiden vaatimukset otetaan huomioon oli jäsenyysprosentti mikä tahansa. Paremmin on asiat siis kuin ay-liikkeellä. Tätä lakiin kirjattua kohtaa ei kuitenkaan käytetä tarpeeksi hyväksi.

On aivan sama onko opiskelijaliikkeen politiikkaa olemassa vai ei, jos se ei käytä kaikkea sitä valtaa, joka sillä on. Toiseksi, mikä on täysin turhaa, on omien kansallisten etujen puolustaminen ilman, että opiskelijaliike yrittäisi samalla muodostaa itsestään maailmanlaajuista. Näiden halujen puuttuminen muilta opiskelijatoimijoilta on minulle viimeinen kynnys lähteä mukaan rakentamaan opiskelijaliikettä. Aion käydä taisteluni muun identiteetin nimeen.

- Eliisa Alatalo, Oulu